perjantai, 12. marraskuuta 2010

Olut maailman ekologisin elintarvike

Tässä teille pohdittavaksi mielenkiintoinen poiminta toisesta blogista, jossa pohditaan oluen ekologisuutta:

"Oman kappaleensa arvoinen on puolestaan huomio siitä että syväekologinen elämänkatsomus sallii kannattajalleen kohtuullisen oluenjuonnin. Olut on nimittäin maailman ekologisin elintarvike. Maltillisen nautiskelun aikaansaama kohtuullinen päihtymys ei myöskään suhteettomissa määrin uhkaa ihmisen omaa homeostaasia. Olut on kohtuullisesti nautittuna pikemminkin ravitsevaa ja terveellistä. Näin ollen sen tarjoama päihtymys tulee kaupan päälle. Päihtymys ei ole homeostaasin kannalta tietenkään välttämätöntä, mutta jos se tapahtuu ihmisen tai ekosysteemin homeostaasia vaarantamatta, ei se ole väärinkään. Kohtuuton juominen tietysti vaarantaa ihmisyksilön oman homeostaasin, joten syväekologinen ihminen ei voi ylittää riskirajoja. Tuopillisen saa silti juoda, joskus ehkä neljäkin."