Arkhilokhos (n. 680 – n. 645 eaa.) oli arkaainen kreikkalainen runoilija, jota pidetään varhaisimpana jambirunoilijana. Jambirunot sisälsivät usein ivaa esimerkiksi tunnettuja henkilöitä kohtaan. Hän oli kotoisin Paros-saarelta, mutta lienee myöhemmin päätyneen Paroksen koloniaan palkkasoturiksi Thasoksen saarelle.
Yksi hänen tunnetuimmista runoistaan käsittelee kilvenjättöä, nk. "kilvenjättömotiivia", josta hän kertoo säilyneessä fragmentissa nro. 5. Niille tiedoksi, jotka eivät sitä tiedä, sotaisissa antiikin yhteiskunnissa ei katsottu hyvällä sitä, että jättää kilpensä jälkeensä pötkiäkseen pakoon taistelusta. Ko. runon olen iloksenne suomentanut, vieläpä riimein, koska se toi hymyn minun huulilleni. Kas tässä:
Joku *saieista iloitsee kilvestä, jonka jätin luo pensahain.
Tuon aseen moitteettoman, jätin vasten tahtoain:
vaan pelastinpa nahkani. Mitä yksi kilpi mua liikuttaa?
Hiiteen se painukoon! Oitis hankin uuden, en yhtään kehnompaa.
*heimo Traakiassa l. joku barbaari
perjantai, 22. lokakuuta 2010
sunnuntai, 17. lokakuuta 2010
Suomalaisten ekologinen jalanjälki kasvoi
Niinpä niin, elintasorunkkailu ja massojen säädytön mässäily vain hurjistuu, katsopa lisää tietoja esimerkiksi Keskisuomalaisesta:
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/suomalaisten-ekologinen-jalanj%C3%A4lki-kasvoi/607074

Tunnisteet:
ekologia,
ekologinen jalanjälki,
kerskakulutus,
kulutus,
raportti,
uutinen,
WWF,
Muut
maanantai, 11. lokakuuta 2010
Kohuskeleskentelu
Oletteko seuranneet lööppejä viime aikoina? Edes ohimennen? Minä olen, niitä kun ei voi olla näkemättä käydessään kaupungilla, kun hävyttömäin juoruriepuin keltareunaiset (mistä väri, kustako?) mässäilyjulisteet töhrivät katukuvaa harva se kadunkulma.
Niissä esiintyvien juttujen taso on tasoton, ala-arvoinen ja niitä lukiessaan ei voi muuta kuin tuntea suurta tuskaa niiden ihmissielujen puolesta, jotka ovat langenneet siihen helvetilliseen kuiluun, joka pakottaa suuntaamaan työpanoksensa tuollaisen loan tuottamiseen. Pahinta lienee, että osa heistäkin luultavimmin nauttii työstään.
Olen huomannut lööppikirjoittelujen vain pahentuneen vuosi vuodelta, kuten muunkin maailmantilan. Eniten minua ovat ärsyttäneet loputtomat "öky-", "BB-", "kohu-" yms. alkuliitteet. Ihminen voi tietää saavuttaneensa olemassaolonsa, ekstistenssinsä korkeimman huipun, kukoistuksen kukkulan kärjen, kun on päässyt keltaisen lehdistön lööppeihin varustettuna jollakin alkuliitteellä. Eikö voisikin todeta voivansa kuolla onnellisena, kun kerran on komeillut lööpeissä esimerkiksi otsikolla "ex-maajussi-Pekka vieraana BB:ssä"?
Uusi Tyhmyyden ylistys kirjoitettiin vast'ikään, kun "saunoja"-etuliite luotiin lööppeihin. "Saunoja-Timo", kansan suuri sankari, joka ei antanut periksi kuumien kivien tuottaessa kuumaa höyryä huoneeseen, jossa hän istui. Hän on suomalaisen sisun, jämptiyden ja periksiantamattomuuden, nykyajan talvisodan hengen ruumiillistuma. Oi sinua sankaria, joka olit niin kauan saunassa! Eikö elämä olekin suurta ja ihminen nero! Etenkin jos on töissä Ilta-Sanomissa -- tai kova saunomaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)