perjantai, 1. tammikuuta 2010

Vade retro!

Lueskelin Vihreän langan numeroa 51-52, jossa oli vuoden päätteeksi artikkeli siitä, mihin kaikkeen vuonna 2009 meni usko. Minulle yksi nousi yli kaiken: maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.

On yleistä tietoa, että joka päivä on joka hetki käynnissä maailmanhistorian suurin holokausti, eläintensurma, jollaisesta ei olisi osattu nähdä painajaistakaan vielä satakaan vuotta sitten. Kuitenkin lihantuottajat tekevät parhaansa tarjotakseen lihaasyöville kuluttajille puhtoisen ja onnellisen maatilaidyllin, jossa eläimet käyskentelevät tyytyväisinä näennäisen vapaina. Oikeutta eläimille -yhdistys on tuonut ensin vuonna 2007 tehotuotanto.net-sivustolla ja nyt sikatehtaat.fi-sivulla julki tehotuotannon arjen ja todellisuuden.

Ensinnäkin entinen sikafarmari Anttila on katsonut läpi sormiensa sikaloiden - ja muidenkin ruumiita syötäväksi tuottavien yksiköiden - kauheuksia. Jopa tuon oikeuden irvikuvan kirjoitetun lain mukaan tuollaiset laitokset olisivat tuomittavia, mikäli lakia oikeasti noudatettaisiin ja rikkomuksista rangaistaisiin. Jo vuonna 2007 Tehotuotanto-kohun jälkeen Anttila lupasi puuttua epäkohtiin, mutta mitään ei ole tapahtunut. Onpa vain syydetty lisää rahaa ruumisteollisuuden imagonkohotukseen.

Uhanalaisetkaan eläimet eivät herätä Anttilan myötätuntoa tahi oikeudentajua. Toisaalta on naiivia ajatella hänellä sellaisia olevankaan. Hän vastusti verkkokalastuksen täyskieltoa Saimaalla, mikä on tuhoisaa vain 260 yksilöön supistuneelle norppakannalle. Vainion laulun sanat saattavat käydä pian toteen: "kohta ei jäljellä ainuttakaan".

Tähän Saatanaan eivät auta kivilingot, sanat, hopearistit tahi valkosipuli. Hän on kylmässä ja moraalittomassa nykymaailmassa hyvin pärjäävän ihmisen perikuva: kylmän rationaalinen ja omia etujaan ajava häikäilemätön haahka. Mitäpä norpista, sukupuutosta ym. pienestä, kunhan verenhimoiset maajussit pysyvät tyytyväisinä.

Katso myös muuta eläinoikeusasiaa:
Tapainturmelus
Stiller ja aktivistit
Sikatehtaat
Ikea-kynä ja hanhia
Silmäni eivät enää aukea

0 kommenttia:

Lähetä kommentti