Tapainturmelus

Eikö olisi kutkuttava ajatus, että voisi yhden päivän ajan tehdä mitä lystää, piittaamatta seurauksista, välittämättä vähääkään närkästyneistä huudoista ja katseista? Vain kävellä eteenpäin mielenjuolahdusten johdattamana, mennä sinne, minne kukaan ei ole tohtinut aikaisemmin mennä. Mitä minä tekisin sellaisena päivänä, mitä tapoja rikkoisin?

Antti Nylén oli pari viikkoa sitten Eettisillä joulumarkkinoilla. Hän puhui "Vastustamattomasta lihasta" kertoen siitä, miten omaa perverssiä mielihyväänsä hakien "lihaani" sivuuttaa eettiset ja ekologiset seikat tyystin: ruumiiden popsiminen on "oikein", koska muutkin tekevät niin ja siitä saa niin paljon nautintoa. Nylén toi esille käsitteen toinen laki, jolla hän tarkoitti tapoja, ensimmäisen lain ollessa kirjoitetut lait. Kuten ensimmäisenkin lain, myös toisen lain rikkomuksesta rangaistaan: silloin on outo, julkimus, jonka täytyy perustella toimintaansa (tai toimimatta olemista). Toisen lain noudattaja vetoaa tapaan, eikä hänellä omasta mielestään ole todistustaakkaa.

Tapainturmeluleikissämme määritän toiseksi laiksi sen - kuten kuuluisi ilman muuta muutenkin! -, ettei lihaa saa syödä, eivätkä eläimet ole missään olosuhteissa sen enempää ruokaa kuin vaatettakaan. Kuljeskelen pitkin kaupungin katuja. Näen turkiksiin sonnustautuneen moukan, joka peittää ruhoaan toisen ruumiista leikellyistä palasista ja omaa kalmanlöyhyään Chanelin 5:llä. Sanoa töksäytän tuolle inhotukselle rumimmat ja inhottavimmat asiat, mitä aivoni ikinä kykenevätkään saamaan kasaan, ilmoitan vasten kasvoja kaiken patoutuneen inhon, kuvotuksen ja aggression, minkä turkisteollisuus on saanut minussa aikaan. Kävelen pois.

Näin voisin esimerkiksi tehdä. En oikeasti tekisi tapainturmeluksissain aivan mitä hyvänsä, koska KAIKELLA on väliä. Nihilismi on synti, herkkyys jokaiselle epäoikeudenmukaisuuden vivahteellekin hyve; niskakarvani nousevat niin lehmänmaitoa sisältävän kaakaon latkijoiden näkemisestä kuin kaupunkimaasturiaan tyhjäkäyttävän öykkärinkin. Anteeksi en heille anna, en ikinä. Jään katselemaan taivaalta tippuvia lumikiteitä, niiden kimmellystä kaupungin valojen alla. Jokainen niistä laskeutuu hitaasti, lumoten silmää ja niistä rauhoittuvaa mieltä. Naiivisti toivon kaikkien pysähtyvän näkemään tämän kauniin ja lopettavan kaiken tuhoamisensa, raiskaamisensa ja tappamisensa. "Ehkä vielä jonain päivänä".

Katso myös muuta eläinoikeusasiaa:
Stiller ja aktivistit
Sikatehtaat
Ikea-kynä ja hanhia
Silmäni eivät enää aukea

Sikatehtaat

Oikeutta eläimille -yhdistys paljastaa jälleen totuuden suomalaisesta tehomaataloudesta. Viimeksi tuotiin julkisuuteen tehotuotanto.net -sivustolla järkyttävää materiaalia suomalaisten eläinten oloista maatiloilla. Tällä kertaa on vierailtu sikatiloilla - eikä mikään ole muuttunut kahden vuoden takaisesta.

Käykää katsomassa järkyttävät videot osoitteessa www.sikatehtaat.fi. Ihmiset varmasti - ja ainakin kaiken tämän materiaalin jälkeen - tietävät lihansyönnin olevan väärin, mutta silti hankkivat esimerkiksi joulumielensä sikojen kustannuksella. Nyt jos koskaan olisi aika muuttaa kulutustottumuksiaan, ottaa vastuu kuluttamisestaan ja lopettaa holokaustin tukeminen.

Keskutelua käytiin myös A-Talk -ohjelmassa.

Ylenkatse

Kaikissa ihmisissä on jotakin hyvää ja kaunista, kuuluu usein väitettävän. Toisinaan sitä on vaikea uskoa. Useimmiten sitä ei voikaan uskoa, saati sitten edes hyväksyä. Yltiöhumanistit, demokratiauskovaiset yms. ajattelevat ihmisen olevan lajina jotenkin erikoinen ja muiden eliöiden yläpuolella - ja vieläpä, että tämä pätee täysin poikkeuksetta jokaiseen ihmisyksilöön. Puhutaan ihmisoikeuksista ja niiden loukkauksista.

Niin kauniilta kuin kyseiset oikeudet ja jokaisen yksilön ihmisarvo kuulostavatkin, tulee yllättävän usein eteen hetkiä, jolloin pohtii - ja vieläpä täysin vakavissaan -, onko itseisarvon oltava ehdoton ja vastineeton? Eikö tasa-arvo olekin täysin luonnoton ja absurdi tila, saavuttamaton ideaali? Aina on epätasa-arvo luovia tekijlöitä, vaikka luotaisiinkin teoreettisesti yhteiskunta, jossa kaikki ovat samalla linjalla: aina joku on komeampi, jollakulla on mukavampi puoliso, kiltimpi lapsi, parempi sävelkorva jne. Ja uskallan väittää, että jokainen, jos oikein kaivelee sielunsa syvimpiäkin mutia, löytää itsestään puolen, joka myöntää tämän kaiken olevan aivan totta. Niin, onhan se ja se idiootteja, epäihmisiä!

Ystäväni kertoi seuraavanlaisen tapauksen: joukkio ihmislajin yksilöitä käveli kohti Rautatientorin metroaseman rullaportaita. Samaan aikaan ystäväni oli tulossa kyseisiä liukuportaita ylöspäin, tarkkailemiemme subjektien suunnatessa alas. He seisoivat joukkiona äännellen ölinällä, joka muistutti etäisesti Maamme-laulun säveltä. Käsissään he pitelivät oluttölkkejä, Suomi-lippuja ja oluttölkkejä sisältäviä pahvipakkauksia. Yllään heillä oli kullakin ylisuuri jääkiekkopaita, Suomen maajoukkueen. Yhtään suomenkieliseksi tunnistettavaa sanaa ei mökästä saattanut erottaa. Samankaltainen väki huutelee rivouksia otteluissa, joissa ylisuuret hormonihirviöt taistelevat muovimöhkäleestä.

"Jokainen on laulun arvoinen", sanoo tunnettu kipale. Lauletaan siis jokaiselle jääkiekkoöykkärille, kansanmurhaajalle, turkistarhaajalle ja teurastajalle ylistyslaulu, ihmisoikeuksien julistus! Laulakoon, ken pystyy sen vilpittömästi tekemään.