Isä syntymässä

Kovin on viime aikoina kiirettä pitänyt, töiden ja luentojen väliä lähinnä on ehtinyt rampata. On siis kirjoittelu jäänyt vähälle, mutta tässäpä yritykseni ryhdistäytyä. Haluan suositella kirjaa, jota olen lueskellut tässä kuluneiden viikkojen aikana aina, milloin olen ehtinyt.

Olen nimittäin tulossa isäksi ensi kesänä, mitä tässä on jo innolla odoteltu hyvän aikaa. Kuukaudet tuntuvat vierähtävän nopeasti, ja hiljalleen on alkanut sisäistää vain syvemmin sen, että jokin pieni rakkaudestamme syntynyt ihminen jo aivan kohta putkahtaa kotiimme, tekee meistä perheen ja sitoo meidät toisiimme loppuelämämme ajan.

Todella kauniita hetkiä on saanut jo kokea puolisoni raskausaikana aina siitä hetkestä, kun raskaustesti näytti positiivista, ensimmäiseen ultraääneen, joka sai kyyneleet virtaamaan. On ollut upea seurata Uuden Elämän Ihmettä aivan läheltä, katsoa rakkaani kauniin vatsan kasvamista, silitellä sitä ja tuntea pienokaisemme liikkeet.

On siis tullut ajankohtaiseksi myös tietotaidollisesti valmistautua isyyteen. Vaimoni oli lukenut lukemastani kirjasta ja se osoittautui suositusten arvoiseksi. Se on selkeyttänyt monia asioita, vienyt pelkoja pois esimerkiksi synnytykseen liittyen ja antanut arvokkaita vinkkejä siitä, miten voin olla hänen tukenaan synnytyksessä. Tuntuu hyvältä, että tietää voivansa tehdä jotakin konkreettistakin auttaakseen rakastaan, joka on tehnyt jo kovan työn siinä, että on kaikki nämä kuukaudet kantanut lastamme sisällään.

Jos olet tulossa vanhemmaksi, kannattaa kirja ehdottomasti lukaista. Se on hyvin ja mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu, sisältää paljon informaatiota ja sopii sekä äidille että isälle, vaikka pääasiassa tuleville isille onkin suunnattu. Alla lisätietoja:


Hanna Hirvonen:
Isä syntymässä - Vauvan odotus, syntymä ja hoito,
Tammi 2002

Elämäni elokuvat: Elämänilon ylistys, osa II

...jatkoa...

Päähenkilöt esitellään jo elokuvan alkuminuuteilla, he törmäävät satamassa ja Zorbas lyöttäytyy britin seuraan. Kirjailijan isä on ollut kreikkalainen ja tältä on jäänyt perinnöksi pieneltä kreikkalaissaarelta pala maata ja kaivos, jonka hän aikoo saada jälleen tuottavaksi. Zorbaksella on kokemusta kaivostöistäkin, joten hän onnistuu hankkiutumaan avustajaksi projektiin. Tarina alkaa.

Tapahtuman pyörivät saarella salaperäisen lesken, kaivoksen kunnostamisen ja Zorbasin hullujen päähänpistojen sekä seikkailujen piirissä. Kyläläisten ahdasmielisyys elokuvassa on milteinpä ahdistavaa ja ennen muuta herättää ajatuksia. Se sai ajattelemaan, mitenköhän tietyt tätä ahdasmielisyyttä kuvastavat kohtaukset on kuvattu alkuperäisessä kirjallisessa teoksessa. Kirjailijan eräänlainen sisällään kantama perussuru ja -yksinäisyys välittyvät mielestäni elokuvasta erittäin selkeästi: nuo piirteet hänessä huutavat vierelleen ymmärrystä ja vastakaikua. Hän ei tiedä kuitenkaan, miten em. löytää itselleen.

Ennen kaikkea henkilöistä voi sanoa, että he ovat voimakkaan inhimillisiä. Ranskalainen hotellinpitäjätär on hieman höpsähtänyt ja menneisyydessään elävä entinen kabaree-tanssija, joka herättää naiviilla viattomudellaan katsojan myötätunnon puolelleen: kuin lapsi, häntä ei voi tuomita sinisilmäisyydestään, vaan häntä suorastaan pitäisi suojella pahalta maailmalta. Kaikki keskeisimmät henkilökavalkadista kantavat sisällään menneisyyden taakkaa, jonka unhoittaminen ei tunnu käyvän päinsä kuin pieninä hetkinä, joina he tuntevat todella elävänsä, elävänsä nimenomaan hetkessä.

Ohjaaja Mihalis Kakogiannis on luonut todella sympaattisen ja koskettavan elokuvan, josta voi parhaimmillaan ammentaa arvokkaan palasen oman elämänfilosofiansa arkkuun. Lopussa on vaikea olla yhtymättä Zorbasin ja kirjailijan tanssiin ja olla nauramatta heidän mukanaan. Elokuvasta jää hyvä olo, joka kantaa pitkälle ja säilyy mielessä kauan. Suosittelen kaikkia katsomaan tämän elämänilon ylistystä laulavan mestarielokuvan.

Elämäni elokuvat: Elämänilon ylistys, osa I

Elämänilo, lapsenkatse, hetkeen tarttuminen ja valon näkeminen pienessäkin ovat ominaisuuksia, jotka toteutuessaan voivat luoda onnellista elämää varten hyvät puitteet. Jo 1400-1500-luvun jälkimaailmallekin erittäin tunnettu humanisti Erasmus Rotterdamilainen teoksessaan Tyhmyyden ylistys kirjoittaa -minusta niin ajattomasti- vilpittömästä tyhmyyden ilosta. Tässä yhteydessä tyhmyys, kuten niin usein meidän maailmamme katsannoissa, ei ole suinkaan kielteinen ominaisuus, vaan avain carpe diem-mentaliteettiin.

Rotterdamilainen sanailee mm. jo hieman höpsähtäneistä senioreista, jotka ovat uudelleen löytäneet lapsuuden ”luvan” karistaa hartioiltaan jäyheän aikuisuuden ominaisuudet. En väitä suinkaan, ettö olen Erasmuksen kanssa samaa mieltä siitä, että vanhuksilla olisi tällainen ominaisuus ehdottomasti, mutta pohjustukseksi mukailen tähän hänen ajtuksiaan. Lisäksi taas toisaalta hän kertoo, kuinka pikkuvanhat lapset, siis liialti ”aikuisuutta” omaksuneet, ovat monien mielestä suorastaan ärsyttäviä.

Tästä pääsemme tämänkertaiseen elokuvaan Elämäni elokuvat-sarjassani, johon listaan aina kun jaksan, huvittaa ja viitsin mieleeni painuneita näkemiäni elokuvia. Kyseessä on Nikos Kazantzakiksen ”Kerro minulle, Zorbas”-teokseen perustuva elokuva, joka tunnetaan englanniksi mm. nimellä ”Alexis Zorbas”, 1960-luvulta. Elokuva voitti Mikis Theodorakiksen musiikista aikanaan oscarin, ja mielenkiintoista on, että tunnussävelmä oli minulle entuudestaan tuttu, vaikken koskaan ollut nähnytkään tätä elokuvaa tai tiennyt sen olevan rainasta peräisin. Kappale tulee erittäin tutuksi elokuvan aikana.

Muistakin eurooppalaiselokuvista tuttu, esimerkiksi Fellinin ”La Stradasta”, Anthony Quinn näyttelee kreikkalaista Zorbasta. Zorbas on äänekäs, puhelias, spontaani, arvaamaton ja riehakas: täydellinen vastakohta elokuvan toiselle päähenkilölle, brittikirjailijalle, joka kärsii nk. writer's blockista. Kirjailijaherra, jota näyttelee etäinen Alan Bates, on pidättäytyväinen, hillitty ja kirjallisesti sivistynyt henkilö, jonka runosuoni on päässyt ehtymään. Keskeisten henkilöiden luonteiden suuri vastakohtaisuus täydentää ja värittää elokuvaa kuin monien eliöiden ja kasvien diversiteetti meidän elonkehäämme, hieman ontuvaa vertausta käyttääkseni.

jatkuu...