Eikö olisi kutkuttava ajatus, että voisi yhden päivän ajan tehdä mitä lystää, piittaamatta seurauksista, välittämättä vähääkään närkästyneistä huudoista ja katseista? Vain kävellä eteenpäin mielenjuolahdusten johdattamana, mennä sinne, minne kukaan ei ole tohtinut aikaisemmin mennä. Mitä minä tekisin sellaisena päivänä, mitä tapoja rikkoisin?
Antti Nylén oli pari viikkoa sitten Eettisillä joulumarkkinoilla. Hän puhui "Vastustamattomasta lihasta" kertoen siitä, miten omaa perverssiä mielihyväänsä hakien "lihaani" sivuuttaa eettiset ja ekologiset seikat tyystin: ruumiiden popsiminen on "oikein", koska muutkin tekevät niin ja siitä saa niin paljon nautintoa. Nylén toi esille käsitteen toinen laki, jolla hän tarkoitti tapoja, ensimmäisen lain ollessa kirjoitetut lait. Kuten ensimmäisenkin lain, myös toisen lain rikkomuksesta rangaistaan: silloin on outo, julkimus, jonka täytyy perustella toimintaansa (tai toimimatta olemista). Toisen lain noudattaja vetoaa tapaan, eikä hänellä omasta mielestään ole todistustaakkaa.
Tapainturmeluleikissämme määritän toiseksi laiksi sen - kuten kuuluisi ilman muuta muutenkin! -, ettei lihaa saa syödä, eivätkä eläimet ole missään olosuhteissa sen enempää ruokaa kuin vaatettakaan. Kuljeskelen pitkin kaupungin katuja. Näen turkiksiin sonnustautuneen moukan, joka peittää ruhoaan toisen ruumiista leikellyistä palasista ja omaa kalmanlöyhyään Chanelin 5:llä. Sanoa töksäytän tuolle inhotukselle rumimmat ja inhottavimmat asiat, mitä aivoni ikinä kykenevätkään saamaan kasaan, ilmoitan vasten kasvoja kaiken patoutuneen inhon, kuvotuksen ja aggression, minkä turkisteollisuus on saanut minussa aikaan. Kävelen pois.
Näin voisin esimerkiksi tehdä. En oikeasti tekisi tapainturmeluksissain aivan mitä hyvänsä, koska KAIKELLA on väliä. Nihilismi on synti, herkkyys jokaiselle epäoikeudenmukaisuuden vivahteellekin hyve; niskakarvani nousevat niin lehmänmaitoa sisältävän kaakaon latkijoiden näkemisestä kuin kaupunkimaasturiaan tyhjäkäyttävän öykkärinkin. Anteeksi en heille anna, en ikinä. Jään katselemaan taivaalta tippuvia lumikiteitä, niiden kimmellystä kaupungin valojen alla. Jokainen niistä laskeutuu hitaasti, lumoten silmää ja niistä rauhoittuvaa mieltä. Naiivisti toivon kaikkien pysähtyvän näkemään tämän kauniin ja lopettavan kaiken tuhoamisensa, raiskaamisensa ja tappamisensa. "Ehkä vielä jonain päivänä".
Katso myös muuta eläinoikeusasiaa:
Stiller ja aktivistit
Sikatehtaat
Ikea-kynä ja hanhia
Silmäni eivät enää aukea
0 kommenttia:
Lähetä kommentti