Ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä: halusin kirjoittaa sarjasta kuvia, joista on muodostettu uusi ilmaisu sarjakuva. Vertaa esimerkiksi 'koiranpentu' ja 'sen erään koiran pentu'. Yhdyssanoillahan muodostetaan uusia käsitteitä. Lapsena Aku Ankasta alkanut sarjakuvainnostus on jatkunut aikuisikään saakka, ja tällä kertaa puhjennut internet-sarjakuvista innostumisen muodossa. Kerron teille kahdesta viime aikojen suosikistani.
Sarjakuvataiteilija Ville Rannan, joka herätti tässä taannoin kohua mainiolla Muhammed-sarjakuvallaan(alunperin Kartio-lehdessä, julkaistu myöh. kokonaisuudessaan esim. Vapaa-Ajattelijassa), internet-sivuilla on mainio kavalkadi teoksia sarjakuvannälkäisille. Sivuilta löytyy blogityyliin julkaistavat sarjakuvat, joita tulee uusia suhteellisen usein, ja myös pelkästään netissä julkaistuja pidempiä teoksia. Todella elämänmakuista ja minun makuuni tyyliltään välitöntä sarjakuvaa.
Toinen suosikkini on ollut Aino Sutisen hieno "Taksi Absurdistaniin" -blogi. Sarjakuvissa on tärkeitä aiheita, esim. vähän aikaa sitten hän julkaisi sarjakuvan lihansyöjien tekopyhyydestä ja huonosta argumentaatiosta; Teemu Mäen sanomaa ilman videota tai karuja kuvia. Ilmastonmuutosasiaakin on lähiaikoina käsitelty.
Kummatkin blogit kannattaa katsoa illan ratoksi, miksei päivänkin. Ihanaa iltaa marraskuisesta Helsingistä, joka muistuttaa lapsuuteni Helsinkiä vastaavaan vuodenaikaan: turvallisesti narskuvaa suojalunta maassa ja puiden oksilla koristeena. Nauttikaa lumesta!
Jee, kiitos kehuista. Villen blogi on huippu, ja Ville on myös mun kustantaja :). Teemu Mäellä on teräviä kirjoituksia, mutta hän haluaa jostain syystä aina korostaa, että itse syö lihaa.
VastaaPoistaT. Aino Sutinen
Eipä kestä, oli ilo lukea:)!
VastaaPoistaAika sattuma, että hän on kustantajasi. Minäkin pidän tosiaan hänen töistään, tutustuin ensi kertaa Vapaa-Ajattelija -lehden kautta.
Totta tuo Mäestä, mutta toi silti pointin esiin - joskin karulla tavalla. Vähän kuin tupakoija sanoisi "tupakointi tappaa", olisi se silti totta. Kiitos kommentistasi:)!